Etelä-Pohjanmaan liitto: Maakunnan kansainvälistymisen foorumi 19.4.

Etelä-Pohjanmaan liitto järjestää 19.4. Maakunnan kansainvälistymisen Excellence Forumin avoimena kaikille kansainvälisestä kehittämistyöstä kiinnostuneille. Tapahtuma kokoaa yhteen asiantuntijoita, kuntien ja yritysten edustajia sekä muita sidosryhmiä käsittelemään työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton muutoksia ja mahdollisuuksia Etelä-Pohjanmaan alueella.

Kohderyhmien kokemuksista hyötyä kansainvälistyvään toimintaympäristöön

Tapahtumassa kuullaan puheenvuoroja muun muassa kotoutumislain uudistuksesta, suunnitteilla olevasta EU:n osaajien liikkuvuuspaketista, ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointikokemuksista ja työnantajien kyvykkyyksistä rekrytoida ulkomaalaisia osaajia.

Ajankohtaisen tiedon lisäksi tapahtuma on loistava tilaisuus päästä kuulemaan aitoja kokemuksia eri kohderyhmien edustajilta, joita hyödyntää kansainvälistyvässä toimintaympäristössä.

Tapahtuma järjestetään perjantaina 19.4. klo 12.30–15.30 Seinäjoki Areenalla, tilassa 141A. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tapahtuma on pääasiassa suomenkielinen.

Tarkemmat tiedot tapahtumasta ja ilmoittautumisohjeet löydät Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivuilta.